Huh, onpa menny aikaa edellisestä kirjoituksesta. Kirjoitushanat ovat olleet kovin tukossa, vaikka päässä pyörii paljon aiheita ja asioita. On vain tunne, että olen ollut suuressa pyörityksessä viime kuukaudet. Toinen lapsista jätti ala-asteelle hyvästit, poika pääsi ripille. Jonkun mielestä ehkä pieniä asioita. Itselleni ne kovasti muistuttavat nopeasti kuluneista vuosista. Katse toki eteenpäin, mutta tällaiset elämän etapit laittavat muistot liikkeelle. Enkä tajua kuinka nyt tuli se päivä, että vauvan nähdessäni tunnen mummokuumetta vauvakuumeen sijaan!

Lapsieni itsenäistyessä päivä päivältä enemmän, huomaan saavani sitä kuuluisaa "omaa aikaa" aina vaan enemmän. Niin paljon kuin siitä suurissa väsymystiloissa aikoinaan toivoi, iskee siitä nyt vähän paniikkikin. Mitäs minä nyt teen tällä kaikella vapaa-ajalla? Näin kesäaikaan tuntuu välillä, ettei lapsia juuri näekään. Nukkuvat aamulla töihin lähtiessäni, ovat kavereillaan kotiin tullessani. Toisaalta kyllä mielelläni suon heille tämän hienon vapauden kulkea kesälomalla. Kyllä sitä ehtii kouluaikana taas juoksemaan kilpaa kellonkin kanssa.

Olen kovin kiitollinen, että olen ystävien ympäröimä. He ovat olleet mukava vahvistus tässä elämänvaiheessa etenkin. Eikä se kauhean huono homma ole sekään, että mukava mies näyttää välillä viihtyvän seurassani :).

Näen lapseni; - pakahdun ylpeydestä, tunnen haikeutta ja iloitsen elämästä.

Sari Kristiina