Totesin eilen, että itsetutkiskelu on loputon suo. Tämä herätti keskustelua enemmänkin. Eräs mies totesi, että sitä on liikkeellä keski-ikäisten naisten keskuudessa :). Toinen totesi olevansa liian putkiaivo ko. hommaan, vaikkakin ymmärsi kyllä asian ytimen. Naiset olivat sitä mieltä, että itsetutkiskelu kannattaa.

Olen itsetutkiskelua harrastanut kai koko elämäni, mutta nuorena ehkä enemmän alitajunnassa kuin tietoisesti. Tässähän on kyse omien halujen, tavotteiden, heikkouksien, virheiden, vahvuuksien jne. tiedostamisesta. Itsetutkiskelua aloin tietoisesti harrastamaan lasten synnyttyä. Sitä alkaa miettimään, miksi on sellainen kuin on ja mitkä ovat olleet omat elämän lähtökohdat. Tämä elämän inventaario tulee omalla kohdallani kestämään varmaan koko loppuelämän. Itsetutkiskelun syvyys ja aiheet vain muuttuvat tilanteesta riippuen. Olen kuitenkin saanut tehtyä isoja päätöksiä tämän avulla, liittyen ihmissuhteisiin, työhön tai muihin elämää koskeviin ratkaisuihin. 

Itsetutkiskeluun pitää ottaa aikaa. Pysähtyä ja oikeasti keskittyä siihen. Yön tunnit joskus ottivat vallan tästä, mutta onneksi olen siitä kasvanut pois. Tietäisittepä minkälainen pulina päässäni joskus käy lenkillä. Ajatukset kulkee pikavauhtia, ja niitä ratkaisuja haetaan. Joskus niitä löytyykin. Syksy on jostain syystä  omalla kohdallani aina ollut tälläista mietiskelyn aikaa. Olen aikanaan eväät saanut perusteelliseen itsetutkiskeluun, ammattilaisen avulla. Oli aika, jolloin ei enää osannut jäsennellä asioita. Ammattiapua jokunen tunti, ja lähtipä ajatus rullaamaan. Mutta tähän on oltava itse valmis. Valmis kohtaamaan kipeitäkin asioita. Tutkiskelulla ei muuten saa pikavoittoja. Jos niitä tavoittelee, voi käydä niin, että keskittyy vain omiin itsekkäisiin haluihin ja tarpeisiin. Tarkoitushan on löytää rauha. Rauhan voi löytää hyväksymällä  itsensä virheineen päivineen. Sen myötä kokee oivalluksia ja kasvaa samalla henkisesti.Oppii miettimään ennen kuin toimii. 

Olen siis tämän elämän inventaarion avulla löytänyt aina vaan uusia ulottuvuuksia elämästä. Jos mennään 10 vuotta taaksepäin oli moni asia toisin. Nyt on pingottajasta kuoriutunut suhteellisen rauhallinen tapaus (tiedän, ystäväni nauravat tässä kohtaa). Mutta en siis stressaa jostain hemmetin tiskeistä tai villakoirista sängyn alla, kestän muutoksiakin paljon paremmin. Tosin osansa on ollut kovilla elämänkokemuksillakin. Toisaalta niidenkin kohdalla on pitänyt mennä itseensä. Kaikki uudet harrastukset ja sosiaalinen elämä on itsetutkiskelun ansiota. Olen myös pistänyt puntariin ihmissuhteita. Energiaa vievät ihmissuhteet ovat jääneet kokonaan tai olen etsinyt uuden tavan pitää niitä yllä. Olen oppinut olemaan ITSEKÄS! Edellinen kirjoitukseni rakastumisesta viittaa tähän samaan. Olen tajunnut, että uskallan heittäytyä! 

Täydellistä sisäistä rauhaa ja seesteisyyttä en ole löytänyt, enkä taida löytääkään. Luonteeltani olen sellainen, että varpaillaan olo pitää minut tavallaan toiminnassa. Mutta hyvällä tiellä ollaan. Itsetutkiskelun rinnalla sitten jatketaan itsekasvatuksella. Opetellaan uusille paremmille tavoille :). 

Elämä on oppimista, ajo-opettelua mutkaisella tiellä.